Sansibarin kanavan ylitys kesti kolme tuntia. Matkalla tuuli yltyi niin, että aurinkosuoja piti poistaa veneestä, koska se toimi kuin purje. Hurjan ylityksen jälkeen pääsimme ehjinä ja märkinä perille Sansibarin valkoiselle hiekalle.
Kategoria: Matkailu
Suurin osa artikkeleistani ovat matkailua ja tulevat tämän otsikon alle.
Teen yhden ison matkan vuodessa, talvella pimeän aikaan. Se tarkoittaa sitä, että menen kauas ja olen siellä pitkään, useamman viikon. Kirjoitan matkakohteestani useita artikkeleita.
Kesällä viihdyn Suomessa ja tutkin kotimaata tai naapurimaiden luontoa.
Roadtrip Suomen länsirannikolla – osa 2
Kerron tässä postauksessa meidän kymmenen päivän roadtripistä Suomen länsirannikolla. Tässä osassa tullaan rantaa pitkin Hailuodosta Kalajoelle ja Raumalle. Kerron näistä pysähdyksistä sekä tärpit parista nopeasta piipahduksesta matkan varrella.
Minulle matkan teema oli maankohoaminen. Se teema jatkuu tässä postauksessa.
Roadtrip Suomen länsirannikolla
Kissa sai hoitopaikan kymmeneksi päiväksi.
Kesäloman ohjelmassa oli road trip Suomen länsirannikolla. Maankohoaminen kutittelee mun mielikuvitusta ja halusin perehtyä siihen. Kymmenessä päivässä me näimme ja koimme niin paljon uutta ja ihmeellistä, että rajaan tämän postauksen Vaasaan ja Merenkurkkuun.
Soolomatkalla Tansaniassa
Moni kyselee minulta sekä Tansanian turvallisuudesta että yksin matkustamisesta. Minä olin neljän viikon soolomatkalla Tansaniassa. Kerron tässä postauksessa matkastani sekä vähän Tansaniasta – minkälainen maa Tansania oikein on.