Belfastin levoton maine ja ensivaikutelmat
Belfastista tulee ensimmäiseksi mieleen sota. Miksi Pohjois-Irlannissa taisteltiin? Siellä sodittin vuodesta 1968 alkaen 30 vuoden ajan. Rauha lopulta solmittiin vuonna 1998. Sen jälkeen Belfast unohtui enkä muista vuosikausiin kuulleeni siitä yhtään mitään.
Kun aloin suunnitella Irlannin matkaa, Belfast tuli kartalla vastaan. Nyt siellä käydään kurkkaamassa, kun kerran olitiin huudeilla.
Belfastista ei googlatessa löydy mitään mairittelevia mainintoja: ”muureilla kahtia jakautunut kaupunki” ja ”painostava ilmapiiri”. Sinne ei jäätäisi yöksi, päiväretki saa riittää. Löysin opastetun kävelykierroksen nimeltä Poliittinen kolmen tunnin kävelykierros, ja ostin sen. Olen ennen kaikkea kiinnostunut siitä, mitä kaupunkiin nyt kuuluu, mitkä ovat tunnelmat, mitä ihmiset nyt miettivät ja mikä on tulevaisuus.
Miksi Belfast jakautui? Konfliktin taustat
Sodan aikakautta kutsutaan Irlannissa nimellä The Troubles, suomeksi levottomuudet. Levottomuuksien vastapuolina olivat brittiläiset protestantit, jotka halusivat olla osa Britanniaa. Belfastissa heitä kutsuttiin lojalisteiksi, sillä viitataan protestanttien oikeistosiipeen.
Toisella puolella olivat irlantilaiset, jotka olivat katolilaisia ja kannattivat tasavaltaa. Tasavaltalaiset halusivat olla irlantilaisia ja alueen kuuluvan Irlantiin. Irlantilaiset olivat poliittisesti kallellaan vasemmalle. Pohjois-Irlannissa kiisteltiin sekä uskonnosta, maasta että politiikasta. Hirveä sotku!
Kuvasin alussa paljon, mutta kierros muuttui loppua kohden niin ahdistavaksi, että kuvaaminen alkoi tuntua epämukavalta. Siksi tähän postauksessa on kuvia vain irlantilaisten tekemistä muraaleista.
Katkeruutta ja kipupisteitä – irlantilainen näkökulma konfliktiin
Kävelykierros oli jaettu kahteen osaan niin, että ensimmäisen puolikkaan veti irlantilainen ja toisen puolikkaan brittimies. Molemmat olivat 60-luvulla syntyneitä ja sodan kokeneita.
Irlantilainen opas oli vapautunut vankilasta istuttuaan rangaistuksensa väkivaltaisuuksiin osallistumisesta. Entisten vankien tilanne on huono, sillä työllistymismahdollisuuksia ei juuri ole, yhteiskuntaan on vaikea päästä takaisin. Levottomuksiin osallistuneen leima on ikuinen ja tästä irlantilainen syyttää valtaa pitävää lojalistihallintoa.
Irlantilainen kertoi meille sorrosta ja alistamisesta, hyväksikäytöstä ja jopa orjuuttamisesta. Vielä 40 vuotta sitten Irlannin lippu oli kielletty Pohjois-Irlannissa. Eriarvoisuus ja sorto olivat syyt sodan syttymiselle.
Irlantilainen oppaamme puhui niin paksulla irlannin murteella, että puolet asiasta meni minulta ohi. Tunne välittyi kuitenkin: hirveä määrä katkeruutta.
Toinen puoli tarinaa – brittimiehen viha ja kokemukset
Seuraava opas oli rempseä englantilainen, joka aloitti esityksensä reippaasti ja huumorilla. Tuntui käsittämättömältä, että vielä 24 vuotta rauhan solmimisen jälkeen kaupunkia jakavat muurit, joiden portit lukitaan yöksi.
”60-luvulla lapsina vielä leikittiin yhdessä eikä mitään kahtiajakoa silloin ollut” (oho, eihän lapsi sitä ymmärtänyt)
Pikkuhiljaa kierrokset saivat vauhtia ja vihan tunne alkoi tulla pintaan. Selostus oli järkyttävää, lisään pahimmat väittämät sitaatteina:
”Irlantilaiset ovat massamurhaajia. He tulivat konekivääreineen, hyppäsivät ulos autoistaan ja alkoivat ampua silmittömästi kohti ketä tahansa. Massamurhaajien pommit tappoivat naisia, miehiä sekä lapsia.”
Huonekalukauppaan jätetystä ja siellä räjähtäneestä pommista oli kohtaus juuri ilmestyneessä Belfast-elokuvassa. Oppaan mukaan kaupassa olleet kaksi äitiä vauvojensa kanssa kuolivat kaikki räjähdyksessä.
”Lojalistit eivät koskaan tulisi alistumaan massamurhaajien hallintoon.”
”Britannia on vetänyt pois armeijansa eikä ole puolustamassa meitä. Niinpä me aseistaudumme itse, me valmistaudumme sotaan!”
Huh, kaveri alkoi olla pelottava.
Lojalistit tuntevat myös Britannian pettäneen heidät.
Britannian pääministeri Boris Johnsson on vannonut, että Brexitin myötä Pohjois-Irlannin rajalle tulee oikea raja muodollisuuksineen, mutta eihän siellä ole minkäänlaista rajaa. Rajan ylitystä ei edes huomaa. Lojalistit eivät halua olla missään tekemisissä EU:n kanssa, koska se vie heiltä päätösvallan.
Täällä protestanttien kortteleissa on rakennettu isoja alttareita murhapaikoille. Seinillä on uhreista kuvia ja heidän elämäntarinoitaan sekä seikkaperäinen kuvaus kuolemaan johtavista tapahtumista.
Oli eräskin nurkkaus, jossa oli metritolkulla kuvamateriaalia taisteluista, kuolleista ihmisistä ja jopa eläimistä. Vanhoja lehtileikkeitä ja painettuja muistolaattoja, joihin oli kirjoitettu massamurhaajien tekemisiä.
Homma meni överiksi, kukaan ei pystynyt niitä alttareita tutkimaan ja meidän ryhmä alkoi vaihvihkaa hajota. Kaverilla oli 75 minuuttia aikaa kierrokseensa, mutta ei pystynyt lopettamaan vaahtoamistaan.
Kohti sovintoa – nykypäivän näkökulma Irlannissa
Tämä kierros meni tunteisiin ja koko hommasta jäi tosi lohduton olo. Lähtiessämme joku ryhmästä huikkasi minulle: ”they are never going to make it!” Ajatukset tulivat uniin asti monta päivää.
Toivon pilkahduksen antoi ensimmmäinen, irlantilainen opas. Hänen mukaansa seuraava kasvava sukupolvi ei jaksa riitoja. Uusi sukupolvi opiskelee samoissa korkeakouluissa ja luo suhteita yli rauhanmuurien.
Otin Pohjois-Irlannin tilanteen puheeksi paikallisen oppaan kanssa myöhemmin Dublinissa. Välimatkaa Dublinista Belfastiin on sen verran, että aiheeseen ei liity intohimoja. Sen sijaan se tuntui kyllästyttävän. Sain oppaalta kuitenkin vastauksen, joka vapaasti käännettynä meni näin:
”Kukaan ei jaksa loputonta riitelyä, kukaan ei halua niitä ihmisiä. He ovat tehneet itselleen karhunpalveluksen, sillä Belfast on taloudellinen katastrofi, eihän kukaan halua sijoittaa maahan, josta ei tiedä kenelle se kuuluu!”
”Rauhansopimuksen mukaan Pohjois-Irlanti voi halutessaan äänestää liittymisestään Irlantiin. On vain ajan kysymys, koska tämä tapahtuu. Irlantilaisten määrä kasvaa koko ajan. Ensimmäisen kerran koskaan, tänä vuonna (2023) Pohjois-Irlannissa on enemmän irlantilaisia kuin brittejä. Tietysti muutos täytyy tehdä varovaisesti, muuten sota alkaa taas. Onneksi se ei ole meidän (irkkujen) ongelma, vaan brittien.”
Kuulosti ihan selväjärkisen puheelta. Pohjois-Irlannin vaalit pidettiin toukokuun alussa ja Irlantilainen Sinn Féin- puolue voitti ne. Pitkästä aikaa Pohjois-Irlanti ylitti uutiskynnyksen myös Suomen mediassa. Ongelmat vain ovat yhä ratkaisematta.
Lue lisää Irlannista
Kuulostaa Belfastkin käymisen arvoiselta paikalta. Vaikka yleisesti tunnen historiaa aika hyvin, niin täytyy myöntää, että Irlannin hisoria on jäänyt aika vieraaksi. Siinäkin mielessä Irlantiin voisi olla kiinnostaava matkata.