Vietin viikon Ylläksellä ystäväni kutsusta. Kevättalvi Lapissa on ihana, sain purkaa ladulle ja rinteeseen kaiken irtoavan energiani.
Edellisestä kerrasta Ylläksellä ehti kulua neljäkymmentä vuotta. Se oli 80-lukua, kun isä sanoi, että Ylläksen rinteet on perunapeltoa eikä siellä ole mitään laskettavaa. Se perunapelto jämähti mun takaraivoon.
Oli korkea aika päivittää käsitykseni Yllästunturista hiihtokeskuksena, mutta tämä postaus ei ole hiihtopostaus.
Tällä hiihtolomaviikolla jouduin valmistelemaan opiskeluun liittyvää kurssityötä. Hyödynsin sen selvittämällä Äkäslompolon alueen geologista kehitystä. Joten saat tässä nyt osasi, postaukseni on Ylläs ja Äkäslompolo – geologiasta matkailuun.
Toivon näiden tarinoiden syventävän sinunkin elämyksiäsi Ylläksellä, sillä siellähän on vuosituhansien saatossa tapahtunut vaikka mitä!
Missä ollaan?
Yllästunturi ja Äkäslompolon alue sijaitsevat Länsi-Lapissa, lähellä Ruotsin rajaa ja aika lähellä Suomineidon kainaloa.
Me lähdettiin autolla Helsingistä. Ajettiin E75 -tietä pitkin Oulun, Kemin, Tornion ja Pellon kautta Ylläkselle. Kilometrejä mökille kertyi 929.
Minä halusin menomatkalla nähdä Oulun Nallikarin, mutta paluumatka päätettiin nukkua yöjunassa ja ottaa auto kyytiin. Se olikin hyvä ratkaisu ja samalla leikattiin reissun hiilidioksidipäästöistä iso pala.
Ylläs on osa tunturijonoa, joka kuuluu Länsi-Lapin poikki kulkevaan Ounasselkään. 718 metriä korkeana vuorena Ylläs on alueen korkein kohta. Sen pohjoispuolella on kuusi yli 500 metriä korkeaa huippua.
Ylläksen huipulta katsottuna Levi jää Aakenustunturin taakse. Levin voi kuitenkin nähdä, sitä voi sieltä Ylläksen huipulta yrittää kuikuilla.
Ylläksen huikeat rinteet – perunapeltojen sijaan laskettavaa kaikentasoisille
Näillä etelärinteillä riittää laskettavaa ja tunturin toisella puolella on lisää rinteitä. Huipulla on kaksi kuppilaa ja isojen hissien ala-asemilla isoja ja pienempiä kuppiloita.
Rinteet on pitkiä ja leveitä, suurin osa on luokiteltu punaisiksi. Leveät rinteet on ihania, niissä ei synny ruuhkaa ihan helposti. Oli hiihtolomaviikko, varmaan siksi alahissi ruuhkautui ajoittain. Onneksi se kuitenkin vetää hyvin. Perunapeltoja en löytänyt.
Lapissa kun ollaan, niin laduillakin on paljon korkeuseroja, on pitkiä nousuja ja laskuja. Kun kerran olet hiihtänyt liian vaikealla reitillä, osaat seuraavalla kerralla katsoa kartasta paremmin soveltuvan retken. Tiukan paikan tullen sukset voi ottaa kainaloon (kokemusta on).
Meininki laduilla oli kansainvälinen. Tuntui hienolta, kun kaukaa tulleet turistit ovat löytäneet Lapin. Grillissä valmistui jos jonkinlaisia herkkuja. Ota ladulle mukaan juomaa ja evästä, tuolla kodassa oli kiva tunnelma.
Lapin tuntureiden geologiaa
Kampaajani on intohimoinen Lappimatkailija. Hän kysyi viimekäynnillä, ovatko Lapin tunturit entisten tulivuorten jämiä? Hyvä kysymys.
Eivät ole. Ensinnäkin suomen kallioperä on todella vanhaa. Miljardien vuosien aikana Suomen kallioperässä on ehtinyt tapahtua paljon. Kun mantereet alkoivat syntyä ja kehittyä, ne törmäilivät, yhdistyivät toisiinsa ja repeilivät irti toisistaan. Suomessa on tapahtunut kaikkea tätä.
Pohjois-Suomikin on revennyt niin, että siellä on ollut jopa meri. Sitten on mantereet törmänneet päin ja rutistaneet Suomiparkaa kasaan, merikin meni kiinni ja siitäkin syntyi uusia muotoja. Suomea ja Pohjois-Suomen aluetta on tönitty ihan joka suunnasta. Näistä tapahtumista on syntynyt nykyinen Lappi ja nykyinen Suomi. Yksi etu liittyy meidän laskettelukeskuksiin.
Pari miljardia vuotta sitten Pohjois-Lappiin, tuonne Suomineidon päälakeen törmäsi toinen manner. Mannerten törmäyksestä Lappi meni taas kerran ryttyyn. Se poimuuntui ja poimuista muodostui vuoristo. Satojen tuhansien vuosien aikana vuoristoa kulutti eroosio ja varsinkin pitkään kestänyt jääkausi. Niiden vaikutuksesta silloinen vuoristo on kulunut lähes sileäksi.
Mutta ei kuitenkaan täysin sileäksi. Osa vuorista on kvartsiittia. Kvartsiitti on niin kovaa kiveä, että se kesti jopa jääkaudet. Onneksi, sillä näille kvartsiittivuorille on rakennettu lähes kaikki Suomen laskettelukeskukset. Kvartsiitin ansiosta meillä on hienoja keskuksia, kuten Ylläs.
Lisää mannerten liikkumisesta voit lukea tästä postauksestani: mikä on mannerlaatta
Ylläksen ja Äkäslompolon luonto – jääkauden muovaama maisema
Me, Suomi, Ruotsi ja Norja, olimme jäätikön alla vaihtelevasti enemmän tai vähemmän jopa 150 tuhannen vuoden ajan. Etelä-Suomesta jäätikkö lopulta vetäytyi reilut 10 tuhatta vuotta sitten. Viimeisimmät alueet Suomessa paljastuivat jään alta muutama tuhat vuotta myöhemmin.
Jääpeite oli paikoin jopa 2 kilometriä paksu. Se kulutti ja muokkasi maaperää niin, että käytännössä kaikki maisemat Suomessa on jääkauden muokkaamia.
Mannerjäätikkö vetäytyi Äkäslompolon alueelta noin 10 000 vuotta sitten. Sitä mukaa kun valtava jääpeite suli ja oheni, korkeimmat huiput, kuten Ylläs ja Kesänki, paljastuivat jään alta nunatakkeina. Nunatakki on jäätikön pinnalta kohoava jäätön saareke.
Sulava jää kulutti tuntureiden rinteisiin painanteita eli lieveuomia. Lieveuoma syntyi siihen kohtaan, johon jääpeite ylettyi. Kun jää suli, sulavesi valui reunoille ja kulutti tunturin rinnettä.
Seuraavana keväänä jää oli sulanut ja ohentunut muutamia metrejä. Sulavedet kuluttivat uuden lieveuoman edellisen alapuolelle. Näin lieveuomia syntyi parvina, kymmeniä allekkain. Lieveuomien pituus vaihtelee 100 metristä jopa kilometriin, ne ovat 1-4 metriä syviä.
Ohessa on korkokuva Ylläkseltä. Lieveuomat näkyvät pieninä ryppyparvina tunturin rinteessä.
Talvella uomat ovat tietenkin lumen alla, mutta kesällä niitä kannattaa bongata.
kuva: https://gtkdata.gtk.fi/maankamara/
Kesänkijärvi
Vetäytyvästä mannerjäätiköstä suli valtava määrä vettä ja vedestä muodostui järviä. Jääjärvi peitti koko Muonionjokilaakson ja seuraavassa vaiheessa myös Äkäslompolo jäi jääjärven alle.
Jääjärvien vedet virtasivat itään. Runsaalle virtaukselle löytyi hyvä reitti Ylläksen ja Kesängin välistä. Tätä kurua pitkin vedet jatkoivat matkaansa Ounasjoen laaksoon. Virtaus oli tosi runsasta, sillä myös Muonion jääjärven vedet virtasivat Äkäslompolon kautta.
Myöhemmässä vaiheessa, kun jää oli jo kauempana, Ylläksen ja Kesänkitunturin välisen kurun jälkeen vesivirroille löytyi uusi lasku-uoma. Vesi alkoi virrata Ylläksen eteläpuolelta Luosujoen laaksoon ja virtaus siirtyi sinne. Äkäslompolon jääjärven pinta oli tähän aikaan 17 metriä korkeammalla kuin sen nykyinen pinta.
Ylläksen ja Kesängin välissä on jäänteenä Kesänkijärvi. Järven ympäristössä on latuja ja pyöräreittejä, talvipyöräily näytti olevan suosittua.
Kuvat ovat Kesänkijärveltä. Järven itäpäädyssä on kuppila liikkujille. Täällä ollessasi voit kuvitella sekä tunturin rinteelle ylettyvän paksun jään että valtavat jään sulamisesta syntyneet vesimassat.
Maankohoaminen
Mannerjäätikön painosta maa sen alla painui notkolle. Kun jäätikkö vetäytyi, sen alta paljastuva maa alkoi kohota. Kohoaminen oli alussa nopeaa, se hidastui pikkuhiljaa, mutta jatkuu yhä.
Nopea kohoaminen vaikutti vesistöjen virtaussuuntiin. Kohoaminen aiheutti myös niin paljon jännitteitä maankamarassa, että Lapissa oli pitkään paljon voimakkaita maanjäristyksiä ja siirroksia. Siirroksissa isot maalohkareet vinksahtivat paikoiltaan. Nämä siirrokset ovat yksi Lapin pinnanmuotoja selittävä tekijä
Maankohoaminen on meidän oma erikoisuutemme täällä Pohjolassa. Se ansaitsee oman postauksensa.
Nyt ehdotan, että lähdet hakemaan elämyksiä Ylläkseltä, nauttimaan sen luonnosta, talvella sen rinteistä ja hienosta latuverkostosta, kesällä ja syksyllä sen mahtavasta maastosta.
Lähteenä:
tupa.gtk.fi/kartta/maaperakartta50/mps_27321.pdf
Ylläs on Yhdessä Urho Kekkosen kanssa yksi suosikkipaikoista Lapissa. Pidän siitä ehkä kenties vielä enemmän syksyllä ruska-aikaan, mutta en se talvellakin hieno. Mieleeni tulee talvelta erityisesti Kuertunturi mieleen. Ei ole vuosikausiin tullut siellä laskettua, ehkäpä seuraavaksi tulee kokeiltua taas sitäkin.